Saturday, July 25, 2015

Georgia, Jumalan suosikki

Georgialainen legenda kertoo, että silloin kun Jumala jakoi kansoille maata, georgialaiset juhlivat eivätkä saaneet mitään. Juhlinnastaan toivuttuaan he lähtivät Jumalan luokse ja kertoivat, että he olivat pitäneet juhlansa juurikin Jumalan kunniaksi. Jumala oli siitä niin mielissään, että antoi ikään kuin tiskin alta georgialaisille maan, jonka oli säästänyt itsellensä.

Georgia on sekä ilmaston että maavarojensa, luonnon ja sijainnin vuoksi aika täydellinen maa-alue kenelle tahansa kansalle. Täällä on rehevää viljelymaata, pääsy merelle, öljyä vuorilla ja vuosituhansia vanha kulttuuri. Onpa Georgia ollut osa Rooman provinssia hiukan ennen ajanlaskumme alkua. Itse asiassa Suomella ja Georgialla on jotain yhteistäkin. Täällä on suurin piirtein yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa ja molemmat maat liitettiin Venäjään suunnilleen samoihin aikoihin 1800-luvun alussa.

Enpä kerro sen enempää Georgian historiasta. Tarkoitus on kertoa kokemuksista ja elämyksistä nyt ja tässä. Tähän mennessä ei tosin ole ehtinyt kertyä vielä muita elämyksiä kuin automatka lentokentältä Tbililäiseen hotelliin. Sen ehdin havaita, että idän ja lännen kohtaaminen näkyvät kaikkialla arkkitehtuurissa ja ilmapiirissä. Selvitin myös, että meitä on seitsemän plus yksi virolainen ja yksi paikallinen opas. Täällä pärjää parhaiten venäjällä, niinpä on hyvä syy kaivaa esille ruostunut vänäjän kielen taito. Urheilusta kiinnostuneille tiedoksi, että täällä on menossa Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit. Sitä eivoinut olla huomaamatta lentokoneessa ja katukuvassa.

Täältä on lähtö vuorille jo klo 11 aamulla ja epäilen, että sen jälkeen on aika hankalaa löytää mitään verkkoyhteyttä. Sunnuntaista lähtien olemme kolme päivää kaikkien yhteyksien ulkopuolella. Vuorilla on kuulemma yksi paikka, jossa on verkkoyhteys. Ihmiset kokoontuvat sinne autoilla ja hevosilla käyttämään nettiä. En muista, milloin olisi ollut tilanne, ettei olisi mahdollista kommunikoida välineillä. Mennään siis kirjaimellisesti mukavuusalueen ulkopuolelle.

Olen luvannut ottaa kuvia ja sen varmasti teen. Laitan niitä blogiin ja instaan kunhan pääsen nettiin. Olen varautunut siihen, että se saattaa tapahtua vasta viikon kuluttua.

Wednesday, July 22, 2015

Sinne minne Eurooppa päättyy


Olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni vaeltamaan oikeille vuorille, Kaukasukselle Georgiaan. Vaikka en mene valloittamaan huippuja eikä matkan ole tarkoitus olla mikään huimapäinen seikkailu, se ei myöskään ole tavallinen turistimatka. En olisi tullut ajatelleeksi tällaista matkaa, jos hyvät ystäväni eivät olisi viime viikolla siihen houkutelleet. Eikä tarvinnut kauan houkutella. Ensinnäkin elämässäni on harvinainen tilanne, että saan loman aikana päättää vapaasti mihin menen ja missä olen. Toiseksi haluan kokea jotain aivan uutta, tavata hienoja ihmisiä ja liikkua poluilla, joille harva eksyy. Tunnelmaa voi aistia tästä: The Oleg Lundtrem Orchestra (1973): In the Mountains of Georgia

Pidän matkustamista melkoisena ylellisyytenä. Ei vain sen vuoksi, että se on ainutlaatuinen keino irtautua arjesta ja se maksaa vaan myös niiden seurausten vuoksi, minkä ympäristö joutuu kärsimään. Varsinkin jos matkustaa lentäen. Matkoilla on kuitenkin niin suuri merkitys minulle, etten voi olla matkustamattakaan. Jos matkustan, haluan että matka on jollain tavalla merkityksellinen tai ainakin yritän tehdä siitä merkityksellisen. Luulin, että elämyksellinen Rooma täyttäisi tämän kesän merkityksellisyyskiintiön mutta nyt vaikuttaa siltä, että edessä on kenties jotain vielä merkityksellisempää. 

Georgian matka on siinä aivan erityinen, että niillä seuduilla ei ensinnäkään kovin monta turistia liiku ja sillä pienellä lisäansiolla, minkä ryhmämme köyhiin kyliin jättää, on varmasti positiivinen vaikutus. Matka on kokeneen matkanjärjestäjän suunnittelema ja hyvän oppaan vetämä, joten en todennäköisesti joudu kohtaamaan järkyttäviä vaaratilanteita. Jännitystä tulee olemaan riittävästi joka tapauksessa. Matkavalmisteluissa tärkeintä ovat ainakin hyvät jalkineet ja riittävä kunto. Kuntoa tarvitaan selviämiseen sekä patikoinnista vuorilla että kuulemma myös paikallisesta vieraanvaraisuudesta.

Olen liikkeellä pääosin virolaisen porukan kanssa, josta olen erityisen iloinen. Kun suurimman osan ajasta tunnen itseni suomalaiseksi tai virolaiseksi suomalaisten joukossa, on hauskaa olla välillä virolainen virolaisten joukossa. Se on sitä rikkautta, josta me monen kulttuurin ja identiteetin välillä seilaavat voidaan nauttia. Lisäksi virolaisilla on Georgiassa aivan erityinen asema ja jos jossain ylistetään virolaisia, se on Georgia. Joku on sanonut, että virolaisista tykätään Georgiassa enemmän kuin Virossa.

Sympatia on saanut alkunsa jo neuvostoajan tiiviistä kanssakäymisestä. Itsenäisyyden aikana Viro on ollut Georgialle tukena ja esimerkkinä monella alalla ja virolaiset arvostavat Georgian saavutuksia Ruusuvallankumouksen aikana. Valtion tasolla Georgia on Virolle yhtenä ulkopoliittisista prioriteeteista ja Viro on alusta lähtien tukenut Georgian pyrkimyksiä liittyä Natoon. Yhteistä on tietenkin myös uhka Venäjän puolelta. Georgian Nato-pyrkimykset oli yksi syy Venäjän sotatoimille Georgiassa vuonna 2008 ja sitä seuranneelle Abhasian ja Etelä-Ossetian miehitykselle. Asiaan ei ole vieläkään saatu tyydyttävää ratkaisua mutta toivottavasti tilanne pysyy rauhallisena. Uutisten mukaan Venäjä on juuri äskettäin siirtänyt yksipuolisesti rajaa.

Saattaa olla, että en pysty pitämään blogiani jatkuvasti ajan tasalla. Aikataulu on luultavasti melko tiukka, koska luvassa on n. 8 tuntia patikointia päivittäin ja sen lisäksi sitä edellä mainittua Georgialaista vieraanvaraisuutta. Monissa paikoissa ei ole myöskään verkkoyhteyttä eikä välttämättä sähköäkään. Yritän kuitenkin parhaani ja viimeistään matkan jälkeen voin luvata, että tähän tulee tekstiä.

Monet asiat elämässäni ovat muuttuneet 10 vuoden aikana. Kun blogini alussa kirjoitin yhteisestä matkastamme Ecuadoriin niin nyt, 10 vuotta myöhemmin, lapseni on siellä ilman minua. New Yorkissakin olen käynyt monta kertaa tuon ensimmäisen Liisa ihmemaassa-matkan jälkeen. Tallensin suurimman osan vanhoista blogikirjoituksistani muualle. Ei niitä voi enää jakaa! Toisaalta nyt huomaan, miten hienoa että jaksoin kirjoittaa. Muuten en muistaisi enää mitään.

Hassua, että silloin alussa perustelin blogin nimeä sillä, että blogin kirjoittaminen on niin itsekeskeistä. En aavistanut, miten asiat kehittyvät tähän päivään mennessä. 



Kuvia matkastani tulen laittamaan Instagramiin #ilmigeorgiassa