Kun huippu oli valloitettu, alkoi matka alas. Tosin on ihmisen suuruudenhulluutta edes puhua vuoren valloittamisesta. Siellä ne kohoavat jylhinä ja majesteettisina ja saavat ihmisen tuntemaan itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi.
Kaukasus ei ole mikään turistimagneetti. Ainoa turisti, jonka kohtasimme nousumatkalla, oli Saksan suurlähettiläs Armeniassa paikallisen oppaansa kanssa. Solan ylityskohdassa tuli toiselta puolelta vastaan vielä pari hollantilaista reppumatkaajaa. Alamailla saattoi nähdä jo enemmän väkeä.
Matka alas sujui arvatenkin joutuisammin vaikka ei sekään ihan helppoa ollut. Polku päättyi aina välillä ja kerrankin löysin itseni kiipeämässä pitkin vuorenseinämää kuin hämähäkki. Ei auttanut valittaa, takaisin ei voinut enää kääntyä.
Viimeinen leiripaikkamme oli joen suussa vihreällä niityllä, josta näkyi vastapäisellä vuorenrintamalla aterioiva satapäinen lammaslauma. Illallinen oli jo aika niukka mutta asiaa auttoi se, että olimme nauttineet melko runsaan lounaan. Paikallinen oppaamme oli nimittäin hyvin järjestelykykyinen ja sai puhuttua meidät vieraaksi lammaspaimenen luokse. Siellä meille tarjottiin georgialaisen vieraanvaraisuuden hengessä lampaanjuustoa, erilaisia pikkelsejä, hunajavoita ja marinoituja lampaan sisälmyksiä. Myös makuelämykset matkalta ovat ikimuistoisia.
