Olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni vaeltamaan oikeille vuorille, Kaukasukselle Georgiaan. Vaikka en mene valloittamaan huippuja eikä matkan ole tarkoitus olla mikään huimapäinen seikkailu, se ei myöskään ole tavallinen turistimatka. En olisi tullut ajatelleeksi tällaista matkaa, jos hyvät ystäväni eivät olisi viime viikolla siihen houkutelleet. Eikä tarvinnut kauan houkutella. Ensinnäkin elämässäni on harvinainen tilanne, että saan loman aikana päättää vapaasti mihin menen ja missä olen. Toiseksi haluan kokea jotain aivan uutta, tavata hienoja ihmisiä ja liikkua poluilla, joille harva eksyy. Tunnelmaa voi aistia tästä: The Oleg Lundtrem Orchestra (1973): In the Mountains of Georgia
Pidän matkustamista melkoisena ylellisyytenä. Ei vain sen vuoksi, että se on ainutlaatuinen keino irtautua arjesta ja se maksaa vaan myös niiden seurausten vuoksi, minkä ympäristö joutuu kärsimään. Varsinkin jos matkustaa lentäen. Matkoilla on kuitenkin niin suuri merkitys minulle, etten voi olla matkustamattakaan. Jos matkustan, haluan että matka on jollain tavalla merkityksellinen tai ainakin yritän tehdä siitä merkityksellisen. Luulin, että elämyksellinen Rooma täyttäisi tämän kesän merkityksellisyyskiintiön mutta nyt vaikuttaa siltä, että edessä on kenties jotain vielä merkityksellisempää.
Georgian matka on siinä aivan erityinen, että niillä
seuduilla ei ensinnäkään kovin monta turistia liiku ja sillä pienellä lisäansiolla,
minkä ryhmämme köyhiin kyliin jättää, on varmasti positiivinen vaikutus. Matka
on kokeneen matkanjärjestäjän suunnittelema ja hyvän oppaan vetämä, joten en
todennäköisesti joudu kohtaamaan järkyttäviä vaaratilanteita. Jännitystä
tulee olemaan riittävästi joka tapauksessa. Matkavalmisteluissa tärkeintä ovat ainakin hyvät
jalkineet ja riittävä kunto. Kuntoa tarvitaan selviämiseen sekä patikoinnista
vuorilla että kuulemma myös paikallisesta vieraanvaraisuudesta.
Olen liikkeellä pääosin virolaisen porukan kanssa, josta olen erityisen iloinen. Kun suurimman osan ajasta tunnen itseni suomalaiseksi tai virolaiseksi suomalaisten joukossa, on hauskaa olla välillä virolainen virolaisten joukossa. Se on sitä rikkautta, josta me monen kulttuurin ja identiteetin välillä seilaavat voidaan nauttia. Lisäksi virolaisilla on Georgiassa aivan erityinen asema ja jos jossain ylistetään virolaisia, se on Georgia. Joku on sanonut, että virolaisista tykätään Georgiassa enemmän kuin Virossa.
Sympatia on saanut alkunsa jo neuvostoajan tiiviistä kanssakäymisestä. Itsenäisyyden aikana Viro on ollut Georgialle tukena ja esimerkkinä monella alalla ja virolaiset arvostavat Georgian saavutuksia Ruusuvallankumouksen aikana. Valtion tasolla Georgia on Virolle yhtenä ulkopoliittisista prioriteeteista ja Viro on alusta lähtien tukenut Georgian pyrkimyksiä liittyä Natoon. Yhteistä on tietenkin myös uhka Venäjän puolelta. Georgian Nato-pyrkimykset oli yksi syy Venäjän sotatoimille Georgiassa vuonna 2008 ja sitä seuranneelle Abhasian ja Etelä-Ossetian miehitykselle. Asiaan ei ole vieläkään saatu tyydyttävää ratkaisua mutta toivottavasti tilanne pysyy rauhallisena. Uutisten mukaan Venäjä on juuri äskettäin siirtänyt yksipuolisesti rajaa.
Saattaa olla, että en pysty pitämään blogiani jatkuvasti ajan tasalla. Aikataulu on luultavasti melko tiukka, koska luvassa on n. 8 tuntia patikointia päivittäin ja sen lisäksi sitä edellä mainittua Georgialaista vieraanvaraisuutta. Monissa paikoissa ei ole myöskään verkkoyhteyttä eikä välttämättä sähköäkään. Yritän kuitenkin parhaani ja viimeistään matkan jälkeen voin luvata, että tähän tulee tekstiä.
Monet asiat elämässäni ovat muuttuneet 10 vuoden aikana. Kun blogini alussa kirjoitin yhteisestä matkastamme Ecuadoriin niin nyt, 10 vuotta myöhemmin, lapseni on siellä ilman minua. New Yorkissakin olen käynyt monta kertaa tuon ensimmäisen Liisa ihmemaassa-matkan jälkeen. Tallensin suurimman osan vanhoista blogikirjoituksistani muualle. Ei niitä voi enää jakaa! Toisaalta nyt huomaan, miten hienoa että jaksoin kirjoittaa. Muuten en muistaisi enää mitään.
Hassua, että silloin alussa perustelin blogin nimeä sillä, että blogin kirjoittaminen on niin itsekeskeistä. En aavistanut, miten asiat kehittyvät tähän päivään mennessä.
Kuvia matkastani tulen laittamaan Instagramiin #ilmigeorgiassa
