Wednesday, August 05, 2015

Sinne ja takaisin vol. 3


Jää nähtäväksi, miten tämä matka muutti elämäni. Ainakin opin paljon sekä elämästä, maailman menosta että itsestäni. Tuli taas todistettua, että polun päättyminen ei tarkoita matkan loppumista. Siitä se seikkailu vasta alkaa.

Sinä hetkenä kun vaihdoimme hevoskaravaanin taas autoon, eteemme ilmestyi valtava sateenkaari. Silloin minusta tuntui varsin mahdolliselta, että lukuisat maljamme suojelusenkelin kunniaksi olivat tuottaneet tulosta ja matkantekoamme oli koko sen ajan saattanut jonkun suojeleva käsi. Niin täydellistä se oli.



Seuraavan yön vietimme ihanassa maalaishotellissa, joka oli kunnostettu vasta äskettäin ja jossa päästiin vihdoin suihkuun. Sekään ei ole koskaan tuntunut niin ihanalta. Illallisella meitä hemmoteltiin runsailla georialaisilla herkuilla, tietenkin viinillä ja paikallisten teinien hurmaavalla tanssilla.

Pöydän antimista täytyy mainita hinkali, taikinanyytti jossa on lihaa sisällä.Erikoisen siitä tekee se, että lihan lisäksi siinä on myös lientä ja se syödään ottamalla kiinni nyytin ns. hännästä kuin sienen varresta. Georgialaiset jakautuvat kuulemma hinkali ja shaslikkipuolueisiin. Ei sen enempää politiikasta.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin ja ajattelin kirjoittaa kokemukseni blogiin jotta muistot välittyisivät elävänä. En pystynyt, päätin kirjoittaa matkan jälkeen.



Sinne ja takaisin vol. 2


Keskiviikkona palattiin eräänlaisen sivilisaation pariin. Ensimmäinen kylä Giravi, oli pieni ja varsin alkeellisen oloinen. Kylässä ei ollut sähköä mutta kekseliäs virolainen matkanjohtajamme Wend havaitsi heti talon, jonka katolla oli aurinkopaneeli. Siitä saattoi päätellä, että talossa on jääkaappi ja varmasti myös kylmää olutta. Ja siellä oli!!


Olut ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä. Kylän ja talon ulkonäön perusteella olisi saattanut luulla, että asukkaat olivat onnetonta köyhää väkeä. Asia oli aivan päin vastoin. Ihmiset olivat iloisia, kauniita, itsetietoisia (miehet hiukan hiprakassa, kuten vuorilla kai yleistä). Teinit näyttivät aivan samalta kuin Helsingin kaduilla pillifarkkuineen ja airmaxeineen tuijottamassa puhelinta.






Emännällä ei ollut vaihtorahaa vaan se kuitattiin paistamalla meille suussasulavia hatshapuri-leipiä (rapea kuori ja juustoa sisällä). Kylmät oluet ja leivät maksoivat yhteensä n 20 euroa. Meitä oli 11 + kaksi ohikulkenutta puolalaista hippiä.




Sinne ja takaisin vol. 1


Kun huippu oli valloitettu, alkoi matka alas. Tosin on ihmisen suuruudenhulluutta edes puhua vuoren valloittamisesta. Siellä ne kohoavat jylhinä ja majesteettisina ja saavat ihmisen tuntemaan itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi.





Kaukasus ei ole mikään turistimagneetti. Ainoa turisti, jonka kohtasimme nousumatkalla, oli Saksan suurlähettiläs Armeniassa paikallisen oppaansa kanssa. Solan ylityskohdassa tuli toiselta puolelta vastaan vielä pari hollantilaista reppumatkaajaa. Alamailla saattoi nähdä jo enemmän väkeä.

Matka alas sujui arvatenkin joutuisammin vaikka ei sekään ihan helppoa ollut. Polku päättyi aina välillä ja kerrankin löysin itseni kiipeämässä pitkin vuorenseinämää kuin hämähäkki. Ei auttanut valittaa, takaisin ei voinut enää kääntyä.

Viimeinen leiripaikkamme oli joen suussa vihreällä niityllä, josta näkyi vastapäisellä vuorenrintamalla aterioiva satapäinen lammaslauma. Illallinen oli jo aika niukka mutta asiaa auttoi se, että olimme nauttineet melko runsaan lounaan. Paikallinen oppaamme oli nimittäin hyvin järjestelykykyinen ja sai puhuttua meidät vieraaksi lammaspaimenen luokse. Siellä meille tarjottiin georgialaisen vieraanvaraisuuden hengessä lampaanjuustoa, erilaisia pikkelsejä, hunajavoita ja marinoituja lampaan  sisälmyksiä. Myös makuelämykset matkalta ovat ikimuistoisia.




Vuorilla vol. 2


Vihdoin koitti päivä, jolloin oli tarkoitus ylittää Kaukasus-vuoret Atsuntan solan kohdalta. Atsunta on käytännössä ainoa paikka, josta pääsee ylittämään Ison Kaukasuksen. Korkeutta ylityskohtassa on 3545 m. Korkeus ei sinänsä ole huimaava mutta päästiin silti kokemaan oikeita vuorielämyksiä. Edellisenä päivänä, kun katsoin alhaalta vuorenylitykohtaa, en voinut uskoa että oikeasti kiipeän sinne.



Vuorista on sanottu niin paljon mutta vasta vuorilla voi käsittää, mitä sanat tarkoittavat. Olin melkoisen pyörryksissä sen kauneuden ja mahdin edessä. Georgialaiset itse suhtautuvat asiaan paljon pragmaattisemmin. Yksi sanonta kuuluu, että vuoret ovat kuin naiset - etäiset ja saavuttamattomat kaukaa katsottuna mutta kun tulee lähemmäksi, löytää teitä ja mahdollisuuksia.

Ymmärrän nyt paljon paremmin ihimisiä, jotka aina uudelleen palaavat vuorille. Legendaarinen venäläinen trubaduuri ja intohimoinen vuorikiipeilijä Vladimir Vysotskij on sanonut, että parhaat vuoret ovat sellaisia, joille hän ei ole vielä kiivennyt.

Itselleni yllätyksenä en pelännytkään korkeuksia kuten luulin, vaikka jossain vaiheessa huippua kohti nousu oli varsin jyrkkää ja näkymät alhalle päätähuimaavia. Siinä vaiheessa jopa väsymys kaikkosi ja olinkin meistä turisteista huipulla ensimmäisenä.







Vuorilla vol. 1


Ensimmäinen vaelluspäivä päättyi leiripaikalle, josta oli huikea näköala mutta ei paljon muuta. Siinä vaiheessa olimme jo olleet jo jonkin aikaa kaikkien yhteyksien ulottumattomissa. Jos jotain olisi sattunut, olisi pitänyt käyttää hevospostia. Kukaan ei näprännyt kännykkää eikä ollut mitään paineita päivittää yhtään mitään. Piti matkustaa aika kauas nauttiakseen tällaisesta ylellisyydestä.

Kun ensimmäisenä leiri-iltana voitiin herkutella vielä raikkaalla vesimelonilla ja mehukkailla tomaateilla niin nyt ainoa valinta oli mahdollista tehdä eri nuudelikeittojen makujen välillä. Retkikeittimellä lämmitettiin vettä keittoa, teetä ja aamupikapuuroa varten.

Kuitenkin se, josta ei koskaan ollut pulaa, oli viini. Aina saattoi valita valko- ja punaviinin välillä. Georgiassa ei mikään ruokailu onnistu ilman viiniä ja loputtomia maljatervehdyksiä. Maljannostamiseen on omat rituaalinsa. Ensinnäkin maljaa sai ehdottaa vain damada, joka nimettiin aina illanvieton alkaessa. Omaa maljaehdotusta ei saanut tehdä ilman damadan lupaa.

Kun pakolliset pyhät maljatervehdykset oli saatu hoidettua, maljan saattoi nostaa mille vaan. Pyhien tervehdysten joukossa muistettiin aina kiittää Jumalaa, suojelusenkeliä ja kuolleiden sieluja. Tuntui, että terveiset suojelusenkelille menivät tosi hyvin perille, koska meidät oli siunattu täydellisellä säällä. Kaksi vuotta sitten, kun samanlainen retki järjestettiin viimeksi, samaan aikaan satoi vettä ja lunta ja oli hyytävän kylmää.




Meidän seurueen suosikkimaljoja olivat malja hyvien muistojen terveydeksi ja kahdelle maailman kauneimmalle maalle (joskus mainittiin myös Suomi ja Tanska minun ja Nicolain mieliksi). Paljon nostettiin maljaa myös ystävyydelle, tuleville sukupolville ja rakkaudelle. Onneksi jokaisen maljan kohdalla ei tarvinnut tyhjentää lasia, muuten olisi vaelluksesta voinut tulla aika vaivalloista ja vaarallistakin.


Matka vuorille vol. 3

Olin ennen matkaa oikeassa siinä, että hyvät jalkineet ja kunto tulevat olemaan tärkeitä. Luulen, että matkani ei olisi ollut yhtä antoisa, jos olisin joutunut kärsimään rakkuloista ja rasittuneista nilkoista. Olen sydämestäni kiitollinen asiantuntevista neuvoista ennen matkaa.

Kävelimme neljässä päivässä n. 80 km, josta puolet ylämäkeä, välillä aika jyrkkääkin. Kuntoa koeteltiin erityisesti ensimmäisenä päivänä kun olimme nousseet 1100 m emmekä olleet vielä löytäneet omaa rytmiämme, joka vie eteenpäin nousussa. Kuitenkin maisemat olivat niin huikeita ja palkitsevia, että uupumus unohtui. 






Matkaa hankaloittivat valtavat ukonputket tai kaukasianjättiputket, jotka koskettaessa poistavat iholta valolta suojaavan kerroksen ja tuloksena on ruma palohaava. Varsinaisia esteitä olivat vain erikokoiset purot, jotka samalla varustivat meitä raikkaalla lähdevedellä.





Kasvillisuus yllätti siinä, että suuri osa vuorenrinteen kasveista oli tuttuja kotikulmilta. Georgian sijainti Euroopan laidalla näkyy myös luonnossa. Siellä on sekä mannermaista että subtrooppista ilmastoa ja sen mukaista kasvillisuutta.






Monday, August 03, 2015

Matka vuorille vol. 2

Sunnuntaina matka taittui vielä pikkubussilla. Maisemat muuttuivat jatkuvasti upeammaksi ja vuoret korkeammaksi.






Olimme toisen päivän iltaan mennessä ensimmäisellä leiripaikalla. Siellä tavattiin seitsemän hevosta ja kaksi hevosmiestä, jotka siitä lähtien kuljettivat tavaroitamme. Heidän seuraksi ilmestyi lähikylistä lisää paikallisia ja juhliminen kesti pikkutunneille asti. Aina välillä joku antoi hevoselle kyytiä, jotta paikallinen suosittu seurajuoma tshatsha (60%) ei loppuisi kesken.

Ensimmäisen leiri oli sikäli luksusta, että pystyimme sytyttämään nuotion, koska lähistöltä löytyi puunhalkoja. Niiden toimittaminen tosin oli aika hankalaa, koska välissä oli tulkinnasta riippuen leveä puro tai kapea joki. Niinpä yksi mies köytti halon toisella puolella jokea ja heitti köyden pään toiselle, joka veti halon yli joen. Pitää mainita, että vesi oli jääkylmää. Nautittiin nuotiosta sitäkin enemmän.



Matka vuorille vol.1

Ensinnäkin mun täytyy korjata joitain virheitä edellisessä tekstissäni. Georgiassa ei ole läheskään yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa. Heitä on vain 3,5 miljoonaa. Pinta-alaltaan Georgia on Viron luokkaa. Georgialaiset ovat ylpeitä vuristoisesta maastaan ja sanovat, että jos maan silittäisi, se olisi isompi kuin Venäjä.

Olin myös väärässä siinä, että kuvittelin saavani tilaisuuden harjoitella venäjää. Paikallinen oppaamme Levan puhui mieluummin englantia, kuten nuoremmat georgialiset yleensäkin. Venäjää puhuu georgian lisäksin vanhempi sukupolvi ja vuoristossa asuva väki. Georgian kieli on sikäli hankala, että sen kirjoitusasu ei muistuta mitään tuntemaani kieltä. Soinniltaan se on paria suhuäännettä lukuun ottamatta hyvin soinnikasta ja laulunomaista.

Ensimmäinen aamu alkoi kahden tunnin yöunen jälkeen tokkuraisesti mutta uudet elämykset piristivät välittömäsi. Aamiaistarjoilussa huomasin erikoisuutena, että kaiken muun lisäksi oli mahdollista ottaa myös punaviiniä. Valitsin uskomattoman ison ja mehukkaan hunajameloniviipaleen ja lavash-leivän. Kuten myöhemmin monesti panin merkille, täällä kaikki on isompaa ja runsaampaa kuin se, mihin olen tottunut.

Lähdimme matkaan vuorille päin ja siihen päättyi myös yhteyteni internetiin. Seurueessamme oli seitsemän ns. turistia eli lisäkseni ystäväni virolais-tanskalainen pariskunta Anne ja Nicolai, prima ballerina Luana, hänen puolisonsa kapellimestari Aivo ja entinen ballerina, nykyinen viestintäpäällikkö Liina sekä geoekologi Aadu. Lisäski virolainen matkanjohtaja Priit alias Wend, paikallinen vuoristo-opas Levan ja kuski Gutsha. Wend on siviilissä Viron television uutisankkuri ja Levanin erikoisala on lumilautailu. Hän on alalla kaksinkertainen Georgian mestari. Aika sekalainen seurue siis, josta suurin osa ei tuntenut toisiaan entuudestaan.

Tien päällä tankattiin torilla hedelmiä ja muuta tarpeellista. Neste on yleisesti kahdessa olomuodossa: vesimeloni ja viini.















100 km matka kesti noin 8 tuntia lounas- ja tankkauspausseineen. Georgiassa ei oikein pääse hurjastelemaan, koska suurin osa ainakin itäisen Georgian teistä ovat kapeita vuoristoteitä. Illaksi olimme perillä hotellissa, jollaista en ikinä osannut kuvitella. Yksinkertainen mutta siisti majoituspaikka oli rakennettu n. 1000 vuotta vanhaan linnaan. Siellä nautittiin viimeinen kunnon illallinen moneen päivään. Tunnelma oli kuin hobitin seurueella ennen Synkmetsään ja Sumuvuorille lähtöä.




Saturday, July 25, 2015

Georgia, Jumalan suosikki

Georgialainen legenda kertoo, että silloin kun Jumala jakoi kansoille maata, georgialaiset juhlivat eivätkä saaneet mitään. Juhlinnastaan toivuttuaan he lähtivät Jumalan luokse ja kertoivat, että he olivat pitäneet juhlansa juurikin Jumalan kunniaksi. Jumala oli siitä niin mielissään, että antoi ikään kuin tiskin alta georgialaisille maan, jonka oli säästänyt itsellensä.

Georgia on sekä ilmaston että maavarojensa, luonnon ja sijainnin vuoksi aika täydellinen maa-alue kenelle tahansa kansalle. Täällä on rehevää viljelymaata, pääsy merelle, öljyä vuorilla ja vuosituhansia vanha kulttuuri. Onpa Georgia ollut osa Rooman provinssia hiukan ennen ajanlaskumme alkua. Itse asiassa Suomella ja Georgialla on jotain yhteistäkin. Täällä on suurin piirtein yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa ja molemmat maat liitettiin Venäjään suunnilleen samoihin aikoihin 1800-luvun alussa.

Enpä kerro sen enempää Georgian historiasta. Tarkoitus on kertoa kokemuksista ja elämyksistä nyt ja tässä. Tähän mennessä ei tosin ole ehtinyt kertyä vielä muita elämyksiä kuin automatka lentokentältä Tbililäiseen hotelliin. Sen ehdin havaita, että idän ja lännen kohtaaminen näkyvät kaikkialla arkkitehtuurissa ja ilmapiirissä. Selvitin myös, että meitä on seitsemän plus yksi virolainen ja yksi paikallinen opas. Täällä pärjää parhaiten venäjällä, niinpä on hyvä syy kaivaa esille ruostunut vänäjän kielen taito. Urheilusta kiinnostuneille tiedoksi, että täällä on menossa Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit. Sitä eivoinut olla huomaamatta lentokoneessa ja katukuvassa.

Täältä on lähtö vuorille jo klo 11 aamulla ja epäilen, että sen jälkeen on aika hankalaa löytää mitään verkkoyhteyttä. Sunnuntaista lähtien olemme kolme päivää kaikkien yhteyksien ulkopuolella. Vuorilla on kuulemma yksi paikka, jossa on verkkoyhteys. Ihmiset kokoontuvat sinne autoilla ja hevosilla käyttämään nettiä. En muista, milloin olisi ollut tilanne, ettei olisi mahdollista kommunikoida välineillä. Mennään siis kirjaimellisesti mukavuusalueen ulkopuolelle.

Olen luvannut ottaa kuvia ja sen varmasti teen. Laitan niitä blogiin ja instaan kunhan pääsen nettiin. Olen varautunut siihen, että se saattaa tapahtua vasta viikon kuluttua.

Wednesday, July 22, 2015

Sinne minne Eurooppa päättyy


Olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni vaeltamaan oikeille vuorille, Kaukasukselle Georgiaan. Vaikka en mene valloittamaan huippuja eikä matkan ole tarkoitus olla mikään huimapäinen seikkailu, se ei myöskään ole tavallinen turistimatka. En olisi tullut ajatelleeksi tällaista matkaa, jos hyvät ystäväni eivät olisi viime viikolla siihen houkutelleet. Eikä tarvinnut kauan houkutella. Ensinnäkin elämässäni on harvinainen tilanne, että saan loman aikana päättää vapaasti mihin menen ja missä olen. Toiseksi haluan kokea jotain aivan uutta, tavata hienoja ihmisiä ja liikkua poluilla, joille harva eksyy. Tunnelmaa voi aistia tästä: The Oleg Lundtrem Orchestra (1973): In the Mountains of Georgia

Pidän matkustamista melkoisena ylellisyytenä. Ei vain sen vuoksi, että se on ainutlaatuinen keino irtautua arjesta ja se maksaa vaan myös niiden seurausten vuoksi, minkä ympäristö joutuu kärsimään. Varsinkin jos matkustaa lentäen. Matkoilla on kuitenkin niin suuri merkitys minulle, etten voi olla matkustamattakaan. Jos matkustan, haluan että matka on jollain tavalla merkityksellinen tai ainakin yritän tehdä siitä merkityksellisen. Luulin, että elämyksellinen Rooma täyttäisi tämän kesän merkityksellisyyskiintiön mutta nyt vaikuttaa siltä, että edessä on kenties jotain vielä merkityksellisempää. 

Georgian matka on siinä aivan erityinen, että niillä seuduilla ei ensinnäkään kovin monta turistia liiku ja sillä pienellä lisäansiolla, minkä ryhmämme köyhiin kyliin jättää, on varmasti positiivinen vaikutus. Matka on kokeneen matkanjärjestäjän suunnittelema ja hyvän oppaan vetämä, joten en todennäköisesti joudu kohtaamaan järkyttäviä vaaratilanteita. Jännitystä tulee olemaan riittävästi joka tapauksessa. Matkavalmisteluissa tärkeintä ovat ainakin hyvät jalkineet ja riittävä kunto. Kuntoa tarvitaan selviämiseen sekä patikoinnista vuorilla että kuulemma myös paikallisesta vieraanvaraisuudesta.

Olen liikkeellä pääosin virolaisen porukan kanssa, josta olen erityisen iloinen. Kun suurimman osan ajasta tunnen itseni suomalaiseksi tai virolaiseksi suomalaisten joukossa, on hauskaa olla välillä virolainen virolaisten joukossa. Se on sitä rikkautta, josta me monen kulttuurin ja identiteetin välillä seilaavat voidaan nauttia. Lisäksi virolaisilla on Georgiassa aivan erityinen asema ja jos jossain ylistetään virolaisia, se on Georgia. Joku on sanonut, että virolaisista tykätään Georgiassa enemmän kuin Virossa.

Sympatia on saanut alkunsa jo neuvostoajan tiiviistä kanssakäymisestä. Itsenäisyyden aikana Viro on ollut Georgialle tukena ja esimerkkinä monella alalla ja virolaiset arvostavat Georgian saavutuksia Ruusuvallankumouksen aikana. Valtion tasolla Georgia on Virolle yhtenä ulkopoliittisista prioriteeteista ja Viro on alusta lähtien tukenut Georgian pyrkimyksiä liittyä Natoon. Yhteistä on tietenkin myös uhka Venäjän puolelta. Georgian Nato-pyrkimykset oli yksi syy Venäjän sotatoimille Georgiassa vuonna 2008 ja sitä seuranneelle Abhasian ja Etelä-Ossetian miehitykselle. Asiaan ei ole vieläkään saatu tyydyttävää ratkaisua mutta toivottavasti tilanne pysyy rauhallisena. Uutisten mukaan Venäjä on juuri äskettäin siirtänyt yksipuolisesti rajaa.

Saattaa olla, että en pysty pitämään blogiani jatkuvasti ajan tasalla. Aikataulu on luultavasti melko tiukka, koska luvassa on n. 8 tuntia patikointia päivittäin ja sen lisäksi sitä edellä mainittua Georgialaista vieraanvaraisuutta. Monissa paikoissa ei ole myöskään verkkoyhteyttä eikä välttämättä sähköäkään. Yritän kuitenkin parhaani ja viimeistään matkan jälkeen voin luvata, että tähän tulee tekstiä.

Monet asiat elämässäni ovat muuttuneet 10 vuoden aikana. Kun blogini alussa kirjoitin yhteisestä matkastamme Ecuadoriin niin nyt, 10 vuotta myöhemmin, lapseni on siellä ilman minua. New Yorkissakin olen käynyt monta kertaa tuon ensimmäisen Liisa ihmemaassa-matkan jälkeen. Tallensin suurimman osan vanhoista blogikirjoituksistani muualle. Ei niitä voi enää jakaa! Toisaalta nyt huomaan, miten hienoa että jaksoin kirjoittaa. Muuten en muistaisi enää mitään.

Hassua, että silloin alussa perustelin blogin nimeä sillä, että blogin kirjoittaminen on niin itsekeskeistä. En aavistanut, miten asiat kehittyvät tähän päivään mennessä. 



Kuvia matkastani tulen laittamaan Instagramiin #ilmigeorgiassa